Vastuullisen sijoittamisen sääntely pakottaa mahdollisuuksien suuntaan – Sisältää ESMAn aikajanan selkokielellä

Vastuulliseen sijoittamiseen ja vastuulliseen liiketoimintaan liittyen on tullut ja tulee lähivuosina runsaasti uutta sääntelyä. Ei ole täysin triviaali tehtävä pysyä ajan tasalla siitä, kenen, mitä ja miten on raportoitava vastuullisuuteen liittyvistä seikoista lähitulevaisuudessa. Toisaalta sääntely (SFDR ja EU TR) on jo alkujaan suunniteltu muuttuvan ajan kuluessa ja tiedon lisääntyessä, jotta sääntely edesauttaa EU-aluetta saavuttamaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet. Eli sääntelyn muuttumiseen on vain parempi tottua ja siihen kannattaa mukautua.

Liiketoiminnan ja sijoittamisen näkökulmasta tilanne on myös mielenkiintoinen ja uusi mahdollisuuksia avaava. Pian on saatavissa uutta, luotettavampaa ja vertailukelpoisempaa dataa yrityksistä erityisesti, kun Corporate Sustainability Reporting -direktiivi tulee asteittain voimaan vuodesta 2024 alkaen. Samaan aikaan esimerkiksi Morningstarin tekemän markkina-analyysin mukaan vastuullisuuteen panostavien sijoitustuotteiden (Art 8 ja 9 SFDR) markkinaosuudet ovat olleet merkittävässä kasvussa. Eli sääntely näyttäisi pakottavan finanssialan toimijoita suuntaan, jossa on myös järkevimmät liiketoimintamahdollisuudet.

Uhma haluaa olla mukana tässä muutoksessa, joka toivon mukaan vie kohti varojen kestävämpää ja järkevämpää allokointia kaikkien kannalta. Koska kauniit ajatukset ja hartaat toiveet eivät johda käytännön muutoksiin, kuten finanssialalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattu, aloimme töihin. Alla olevasta linkistä aukeaa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) julkaisema aikajana ja näkemys tärkeimmistä vastuullisen sijoittamiseen liittyvistä sääntelytapahtumista (vuodet 2021–28). Me olemme muokanneet esitystä ymmärrettävämpään suuntaan sekä tuoneet aikajanalla oleville asioille ja tapahtumille lyhyet selitykset. Toivottavasti tämä auttaa ja meillä näitä riittää.

↓ Lataa sääntelyn aikajana ja tapahtumien kuvaukset alla olevasta linkistä ↓